Mietin maailman tilannetta. Se vaikuttaa aika pelottavalta, mutta on oikeasti ollut sitä aina. Nykyiset “johtajat” ovat vain antaneet kasvot sille, mitä on aina ollut ja miltä haluamme ummistaa silmämme. Emme halua nähdä itseämme talutettavan kahleissa, mutta niin kauan kuin voin todistaa olleeni olemassa, on meitä ohjailtu ja johdettu enenevässä määrin uhkaillen ja pelotellen.
Tämä on pelon johtama maailma. Pelko tykkää pitää johtajan paikkaa, koska silloin se voi hallita omista peloistaan käsin. Peloteltu massa taas sieluttomine ihmisineen, joiden ihanteisiin lukeutuvat merkkilaukut ja isot tissit, luksuselämä ja shampanja, toimivat irti todellisuudesta, saamattomuutta ryöpyttäen. Ihaile nyt maailmaa, joka näyttäytyy massan ihanteiden mukaisena! Massa ihannoi rikkauksia ja toisen alistamista oman mukavauudenhalunsa säilyttämiseksi. Oman egoistisen elämänsä ylläpitämiseksi.
Olemme orjia kuvitteellisessa markkinataloudessa, joka poimii voitot pieniin taskuihin. Pienten sielujen loputtomiin taskuihin, jotka eivät täyty rikkauksista ikinä, vaan ehkä vasta silloin, kun kaikki on lypsetty kuiviin, pahoinpidelty, revitty ja paloiteltu. Olemme hiljalleen kokoamassa voimiamme, mutta riittääkö se voima kasvavaa ahneutta ja sieluttomuutta vastaan – jopa omissa joukoissamme? Kiristyvä lieka asettaa meidät valitsemaan. Helpotuksen vai oikeudentajun? Ei vihalla voiteta vihaa. Vihaamalla luomme vihaa. Viha ohjaa käytöstämme vääristä energioista käsin.
Vihaamme vääryyksiä ja kaltoinkohtelua niin paljon, että muutumme itse kaltoinkohtelijoiksi ja väärintekijöiksi. Olemme niin täynnä kaltoinkohtelua jo omalta historialtamme, että se on nopeasti sytyttävä tulipalon. Ei ole väärin pelätä eikä vihata vääryyksiä. Väärin on toimia pelon ja vihan kautta. Oikeutamme sen ollessamme satutettuja. Oikeutamme vihapuheen ja ilkeilyn, kun tunnemme olevamme alistettuja.
Oletko miettinyt miten pelokas ihminen toimii? Rakentaa muureja, lukitsee ovia ja on varmistava omaa selustaansa. Miten pelkoa vähennetään jo pelokkaissa yksilöissä? Puhumalla rauhallisesti ja toimimalla hillitysti. Pelokas mieli saa aikaan pelottavia asioita. Kaaoksen viljely ei auta pelkoa poistumaan vaan päinvastoin. Se sytyttää kipinän ilmiliekkeihin ja kerää miljoona syytä koko historian voimalla antaa takaisin. Sitä on pelko.
Tuntuu, että yritämme hillitä tulipaloa huitomalla tulta ja tartuttamalla sitä omassa paniikissamme vieressä oleviin. Olemme oman pelkomme vietävissä ja lietsomme sitä, koska kaikki muutkin niin tekevät. Traumatisoituneet johtajat tarvitsevat sitä, mitä traumatisoituneet ihmisetkin: vahvan ja oikeamielisen ympäristön. Yhä, jos jokainen meistä hoitaisi ensin itsensä kuntoon, voisimme luoda pohjan, jossa kipinä ei tarttuisi ja muuttuisi ilmiliekeiksi. Sammuttaisimme liekin rauhallisesti tukevalla sormiotteella samalla, kun palopeitto odottaisi taustalla, valmiina asemissaan painaakseen liekin hellästi syleilyynsä, jos napakka sormiote ei hoitaisi hommaa.
Se, että hyökkäämme toisten kimppuun nälvien ja kiusaten esimerkiksi toisten ulkoisista ominaisuuksista, ei edistä asiaa vaan hyppää asiattomuuksiin, jota maailma on jo tulvillaan. Asiattomuuksiin ihminen hyppää silloin, kun tuntee itsensä tai asiansa uhatuksi ja haluaa kokea parempiarvoisuuden tunteita itsessään. Asiattomuudet kiusaavat meitä, kun jatkuvasti tunnemme itsemme uhatuiksi. Uhattuna oleminen on raastava tunne. Mieti, miltä toisesta tuntuu, jos hän joutuu jatkuvan asiattoman hyökkäyksen kohteeksi? Se nostaa vihan, epäoikeudenmukaisuuden ja pelon tunteita. Ihminen puolustautuu ja kerää muureja, pelkää. Miten itse toimisit? Miten reagoisit?
Ihminen, joka pelkää ja joutuu uhatuksi itsensä ulkopuolelta, alkaa vastaamaan, kuten hänelle huudetaan. Tämä tuntuu olevan normaaliutta. Se on muodostunut normiksi. Jos meille sanotaan pahasti, me saamme sanoa pahasti. Silmä silmästä, eikö? Milloin pahuus sitten loppuu? Onko pahuudella loppua, jos hyvät ihmiset oikeuttavat väärintekemisen kostomielessä? Olemmeko saava hyvää, jos teemme pahaa? Olemmeko saava tuloksia murtamalla jo murrettua? Onhan selvää, että pahojaan tekevä ihminen on mallinsa oppinut ja toteuttaa vain omaa historiaansa nykyhetkessä – sitä todennäköisesti ymmärtämättä.
Oikeudenmukainen yhteiskunta ja johtaja ei katso rajoja eikä rahaa vaan toimii moraalista, oikeamielisyydestä käsin.
Pahojaan tekevä ihminen on rangaistuksensa kärsivä jo omassa mielessään sitä puolta itsessään tunnistamatta. Hyvyyden ja oikeudenmukaisuuden vastaisesti toimiva ihminen joutuu elämään tekojensa kanssa. Tekojen, jotka vapautuvat karman tavoin painajaisissa ja viimeistään kuoleman hetkellä. Miksi meitä pelottaa kuolla? Miksi ihminen haluaa ympärilleen patsaita ja linnoja muistuttamaan itsestään? Koska syvällä sisimmässään ihminen tietää, että kaikki, paitsi sielu on häviävää.
Pahuuksista kärsivä ihminen kantaa tekosensa todennäköisesti dissosioituneessa mielessään ja ymmärtää kohtalonsa liian myöhään, hetkellä, jolloin viimeinen henkäys on otettu eikä paluuta enää ole. Katumuksen ääni on raastava. Silloin ihminen on ymmärtävä tragediaansa elämänsä alusta lähtien. Karvaan kokemuksesta tekee se, että ihmisellä itsellään on koko ajan ollut avaimet muuttaa elämänsä kulkua sisimpänsä toivomaan suuntaan, mutta ihminen päättikin seurata pelkoa ja vääryyksiä. Ihminen on katuva sitä tällä hetkellä, jolloin elämä pikakelataan ja näytetään kohta kohdalta läpi.
”Missä kohtaa menetit itsesi?”
”Missä kohtaa luovutit yrittämästä?”
”Milloin menetit elämäsi merkityksellisyyden?”
Valmistaudu vastaamaan ja katumaan, jos olet ollut omien himojesi ja itsekkäitten elintapojesi vietävissä.
”Milloin lopetit rakastamasta?”
Siihen tilanteeseen sinut viedään. Voit katsoa silmästä silmään sitä hetkeä, kun annoit elämänpelolle periksi ja kovetit kuoresi. Pääset aikajunalla takaisin siihen hetkeen, kun olit kuritettu hiljaiseksi sukupolvisista traumoista johtuen ja samalla takaisin siihen hetkeen, kun ymmärsit, ettei kyse edes ollut sinusta vaan kaltoinkohtelijastasi! Ja silti sinä olet siitä asti viettänyt elämäsi pelon viittaa kantaen. Turhaan.
Katsot ja näet, miten elämäsi oli viitta harteillasi täynnä hukkaanheitettyjä mahdollisuuksia, joita kohtalo sinulle anteliaasti tarjosi kerta toisensa jälkeen, jotta viimein, VIIMEIN, uskaltaisit tarttua ja ottaa kiinni elämäsi uudesta käänteestä, polun toiselle puolelle vievästä vinkistä. Pois pimeästä. Valoon.
Niin monta hukattua mahdollisuutta. Anteliasta mahdollisuutta pahantekijälle annettavaksi... Niin monta mahdollisuutta korjata tilanne ja toimia oikein. ”Liian monta mahdollisuutta”, sanoisi joku, jolla ei ole olevaisuuden rajatonta rakkautta tuhlattavanaan. Olevaisuus on jakava mahdollisuuksia loppuun saakka. Olevaisuus uskoo, toivoo ja rakastaa. Olevaisuus ei rajoita, vaan antaa vapaat kädet toimia. Olevaisuus ei rankaise satuttamalla vaan rakastamalla ja se voi olla kaikista suurin rangaistus ihmiselle, joka on elämänsä täyttänyt muiden satuttamisella ja rankaisemisella, oman elämänsä traumoista käsin.
Ihminen on itse se, joka lukee rankaisun itsessään oppimillaan tavoilla. Ihminen kohtaa oman sisäisen maailmansa mukaisen rangaistuksen ja ihminen on kohtaava itsensä kuolinhetkellään. Pahantekijä kohtaa itsensä silmästä silmään, saa vertaisensa vastuksen ja on lyövä itseään. Pahantekijä tekee itselleen ne, mitä on muille tehnyt ja aiheuttanut. Tätä sanotaan hyvitykseksi ja puhdistautumiseksi. Silti, pahantekijää odotetaan muuttuvaksi loppuun saakka.
Miten pistämme pisteen pahoille teoille?
Ei ainakaan tekemällä pahaa tai oikeuttamalla itsellemme pahat teot. Paha tuottaa pahaa, hyvä hyvää. Pahantekijä on mieleltään sairastunut eikä kykene ymmärtämään hyvää, koska ei kykene ottamaan sitä vastaan itselleenkään, omaan sisimpäänsä. Pahantekijän ego on korruptoitunut ja on pistettävä ojennukseen, ei väkivalloin eikä nolaten, vaan rehellisyydellä ja totuudenmukaisuudella. Oikeamielisyydellä. Pahantekijän ego vetää pahoihin, tottumiinsa asioihin, pahantekijän itsensä sitä ymmärtämättä.
Johdamme ja meitä johdetaan ego edellä, jolloin ymmärryskykymme on rajoittunut. Ego tahtoo valtaa ja voimaa suojellakseen satutettua sisäosaa. Ego on pelkoa. Olemme pelokkaiden johtajien johdettavina. Olemme pienten sielujen armoilla, näin uskomme. Olemme itsekin pelokkaita, siksi meidät on pystytty alistamaan kykenemättömän ja voimattoman tasolle.
Pelko on lamauttava voima, jota voi lähteä jokainen meistä itsestämme purkamaan sekä omaksi että maailman hyväksi. Keinoja on lukuisia. SIELUKIRJOITTAMINEN®, TRE-stressinpurkuliikkeet, The Body Code sekä lukuisat muut terapiat ja kehohoidot – muutamia mainitakseni. Voimme parantaa maailmaa parantamalla ensin itsemme. Tämän jälkeen kykenemme ymmärtämään millaista energiaa välitämme ja välitimme ympäristöömme.
Lisälukemista
The Disturbing Link Between Psychopathy And Leadership:
The hallmarks of the psychopathic personality involve egocentric, grandiose behavior, completely lacking empathy and conscience. Additionally, psychopaths may be charismatic, charming, and adept at manipulating one-on-one interactions. In a corporation, one’s ability to advance is determined in large measure by a person’s ability to favorably impress his or her direct manager. Unfortunately, certain of these psychopathic qualities – in particular charm, charisma, grandiosity (which can be mistaken for vision or confidence) and the ability to “perform” convincingly in one-on-one settings – are also qualities that can help one get ahead in the business world. http://www.forbes.com/sites/victorlipman/2013/04/25/the-disturbing-link-between-psychopathy-and-leadership/#4157664e2740
Maija Luomala, SIELUKIRJOITTAMINEN® -prosessin kehittäjä
Heräsikö ajatuksia?
