Olen ollut melkoinen touhottaja, liikkeissäni nopeatempoinen ja helposti stressaantuva. Olen ollut pinnallinen, kaukainen ja erittäin huono pysähtymään. Olen käynyt ylikierroksilla ja ollut kaikin tavoin epävarma itsestäni – ja muista. Olen usein myös tuntenut oloni arvottomaksi. Ehkä juuri näistä syistä olen vienyt itseäni myös kauemmas merkityksellisistä asioista, hakenut draamaa ja pettymyksiä. Tätä en ole tietenkään tietoisesti tehnyt, mutta jostakin syystä tunsin vain "ajautuvani" ongelmasta toiseen ja elämä tuntui selviämiseltä ja taistelulta, vaikka aika ajoin tsemppasin itseäni eteenpäin, yrittämään vaan kovemmin ja positiivistumaan! Tietämättä, että tällä tavoin tulisin vain uupumaan ja taistelemaan tietoisen mieleni avulla vastaan tuulimyllyjä, jotka saavat voimansa tiedostamattoman mielen uumenista.
Vaatii tarpeeksi suuren tuskan, että ihminen lähtee hakemaan selvyyttä omalle ololleen ja omille tuntemuksilleen. Pelkkä tyytymättömyys vaikuttaisi kuitenkin vielä riittämättömältä olotilalta, vaan se toimii enemmänkin takeena paikallaanpysymisen mahtavalle voimalle. Vain riittävästi pahoinvoiva ihminen kääntyy sisäänpäin kysymään kysymyksiä ja etsimään vastauksia sieltä, mistä niitä voisi jopa löytää. Muilla, ulkoapäin tulevilla 'avustuksilla' ei ole tuntunut olevan oikeastaan tukea tai ylläpitoa suurempaa merkitystä, vaikka kuinka toiveissamme olisi kattava elämäntapamuutos ja "uusi elämä".
Kukaan ei voi parantaa ketään eikä muuttaa toista. Olemme itse avainasemassa oivalluksinemme, paranemisemme ja kehittymisemme suhteen, eivät muut. Toki on ihmisiä, jotka ovat kulkeneet polkuja ja jotka osaavat jossain määrin auttaa sekä ohjata, mutta silti jokaisen on itse kuljettava omaa tietään, väistellen parhaansa mukaan kivenmurikoita, samalla päätöksiä ja valintoja tehden. Vetovoiman laki. Se tuntuu olevan kuuminta hottia. Mielestäni parempi tapa olisi alitajunnan, tiedostamattoman mielen, tyhjentäminen ja tätä kautta luonnostaan tapahtuva henkinen kasvu ja sitten vasta uusien uskomusten sisäänsyöttö. Tai yhtämatkaa puhdistusprosessin kanssa.
Jos mietin elämääni taaksepäin, tuntui elämän anti ennen suhteellisen heikonlaiselta. Olin mielestäni epäonninen ja vääränlainen. Korjausta tarvitseva. Epäkelpo. Tyhmäkin. Naivistinen. Ymmärtämätön. Kykenemätön. Muuttelua tarvitseva. Tai liian vaativa. Elämäniloton. Ymmärrän nyt, että minussa on ollut liuta näitä tunteita jemmassa, ja kaikilla näillä on ollut oma tarinansa kerrottavanaan. Kaikki uskomuksemme ja kokemuksemme itsestämme sekä myös toisista määrittävät meitä alitajuisilla kerroksilla ja kantavat tarinaa menneisyydestä. Näiden purkaminen ulos on paitsi tervehdyttävää, mutta myös puhdistavaa ja uudistavaa. Tämän jälkeen voimme laittaa elämää uusiksi erilaisilla affirmaatioilla ja manifestaatioilla.
"Oli kaikin puolin hyvä päivä ja tulin Sielukirjoittamisen kurssille avoimin mielin. Kokemus oli mielenkiintoinen ja itselleni täysin uusi, jopa hämmentävä. Hämmentävä siksi, että kun teimme kirjoittamisen harjoituksia, ex-mieheni nimi tuli esiin. Yllätyin, koska luulin käsitelleeni eroon liittyvät asiat jo aikapäivää sitten. Enpä olekaan. Tämä Sielukirjoittaminenhan tuntuu vievän ihan uudelle ulottuvuudelle. En näköjään ole käsitellyt ihan niitä syvimpiä tunteitani ja se yllätti minut." – Nainen, 58-vuotta
Ennen elämä tuntui mielestäni epäreilulta eikä elämä oikein koskaan tuntunut antavan sitä mitä olin toivonut. Elämä ei oikeastaan tuntunut täyttävän pienempiäkään toiveitani eivätkä ihmiset tuntuneet ymmärtävän minua. Sen sijaan he tuntuivat pettävän, juoruavan ja puhuvan selän takana. Päädyin pettymyksiin kerta toisensa jälkeen. Törmäsin epäluottamukseen, rakkaudettomuuteen, itsekkyyteen, salailuun ja piilotteluun. Olen oivaltanut, että olen kantanut näitä läpikäymättömiä tunteita itsessäni kaikki nämä vuodet ja siksi ne esiintyivät elämässäni vuosi toisensa jälkeen niin edessäni kuin takanani.
Puhutaan myös asioiden manifestoinnista, mutta miten paljon oikeasti onkaan kyse siitä, että alitajuntamme sisältää trauman jostakin, jota kohti automaatiolla suunnistamme? Esimerkiksi itsensä rakastaminen. Miten voisimme oikeasti rakastaa itseämme, jos pohjimmiltamme tunnemme syvää rakkaudettomuutta? Läpikäymätön trauma, joka minussa on, vetää puoleensa samankaltaisia kokemuksia ja tähän sopivia ihmisiä, jotta voisin joskus kohdata tai oivaltaa traumani, sillä siihen saakka manifestoin alitajuntani mukaista elämää. Uuden elämän aloittaminen on mahdollista, mutta oman kokemukseni mukaan vasta, kun pohja on myllätty. Jos tietää jotain akvaarion pohjan puhdistamisesta, käy mielikuva lappoamisesta tähän hyvin.
Voin loputtomiin luoda ihannekuvaa elämästäni, uskotella itselleni positiivisia asioita, jotka valuvat alas kuin vesi hanhen selästä, jos pohjalla on ristiriitaisia uskomuksia. Eivät manifestoinnit tuo helpotusta, jos uskomusarkistomme tunnekapseleineen on jo täynnä. Kuin talo, jossa on bileet ja porukkaa haluaisi sisään jo ennalta täyteen biletaloon.
Lisäksi elämä oli suoritettava. Koulu ja työ. Parempi koulu. Parempi työ. Parempaa elämää. Vai ehkäpä kuitenkin vapautta? Lopulta aloin hakemaan itsenäisyyttä, omia päätöksiä ja kalastelin itsestäni syvempien toiveiden heräämistä. Hain mahdollisuuksien oivaltamista ja ratkaisuihin siirtymistä, joihin kyllä ulkopuoleltani esiinnousseet kysymykset ovat osaltaan siivittäneet. Parhaassa tapauksessa ympärillä olevat ihmiset ja asiat, joiden parissa on ja elää, pystyvät haastamaan ja esittämään oikeita kysymyksiä. Kysymykset ovat tärkeässä osassa, jos niihin ymmärtää syventyä. Kun pysähtyy miettimään oikeita asioita, voi herättää itsessään nukkuvia osia. Niitä osia, jotka joskus haaveilivat, toivoivat, uskoivat ja tarttuivat asiaan kuin asiaan kehittämään elämää haluttuun suuntaan. Pahimmassa tapauksessa ympärillä olevat ihmiset auttavat taantumukseen ja lannistamaan yrittämisen ilon.
Muutamia kysymyksiä...
- Millaista ideaalielämäsi olisi? Mitä haluat elämältäsi?
- Mistä haveilet? Miksi haaveilet juuri näistä asioista? Mitkä syysi ovat näiden haaveiden alla?
- Oletko ratkaisujen etsijä ja niitä kohti suunnistava – vai uhri?
- Oletko vastuussa oman elämäsi valinnoista vai toteutatko nyt enemmänkin muiden toivomuksia? Mitä SINÄ haluat?
- Otatko vastuun omasta tilanteestasi vai löydätkö syylliset ympäröivistä ihmisistä ja heidän tekemisistään? Miten sinä voisit muuttaa tilannettasi tai toimia oikein, parhaalla mahdollisella tavalla?
- Tunnetko jääväsi paitsi vai saavasi jo ihan arjessasi paljon?
- Millaisia asioita haluaisit elämältä?
- Millaisia asioita ET halua elämältä?
Miten olet edistänyt haluamiasi asioita tai karsinut epämieluisia? Sillä se vaatii aktiivisia tekoja elämän laadun parantamiseksi. Laatu paranee, kun ymmärtää vastuunsa itsensä tyytyväisenä pitämisestä. Ja kun ymmärtää ettei ole ulkopuolista tahoa tai ihmistä, joka tuo onnen. On ymmärrettävä ettei kukaan, ei ystävät, työpaikka, kumppani, perheenjäsenet, lapset tai lemmikkieläimet ole vastuussa minun onnestani, hyvinvoinnistani ja elämästäni.
Ihminen, joka on elämäänsä tyytymätön on vastuussa siihen tehtävistä muutoksista ja suurinta on henkinen muutos. Kun muutos alkaa vaikuttamaan, ihminen alkaa nopeasti ymmärtämään olleensa loppujen lopuksi melko vastuuton oman elämänsä päätöksistä ja tekemistään ratkaisuista. Odotetaan esimerkiksi, että toinen muuttuu. Tai että olosuhteet ympärillä muuttuvat. Että suhde paranee itsestään tai toisen muuttaessa tapojaan. Että alamme voimaan hyvin, kun etsimme itsellemme uuden, ymmärtäväisemmän kumppanin. Tai kun ollaan paremmassa kunnossa, mutta ilman muutosten tekemistä, pistämättä tähän aikaa tai vaivaa.
Elämä muuttuu, kun aktiivisuus oman hyvinvoinnin edistämiseksi lisääntyy. Kun ihminen ymmärtää itse voivansa vaikuttaa elämäänsä.
Miten voisit edistää elämääsi? Mitkä asiat lisäisivät tyytyväisyydentunnettasi itsessäsi? Kysymys ei siis kuulu, että miten jonkun toisen tulisi käyttäytyä tai toimia, että olisin elämässäni tyytyväisempi? Olenko tarpeeksi rohkea tekemään omaa elämääni koskevat ratkaisut? Uskallanko ottaa askeleen muutokseen vai otanko varman päälle varmassa tyytymättömyydessä... ehkä jo hyvin pitkään koetussa tyytymättömyydessä? Mitkä asiat minua muutoksessa oikeasti pelottavat? Onko muutos oikeasti pelottava vai voisiko sitä ajatella osana elämää? Kokeiluna? Ei elämä koskaan ole varmaa. Ei elämää voi elää varman päälle, pelkoa vaalien ja ylläpitäen, sen ohjaamana. Ei pelossa eläminen ole elämää – tai onhan se, mutta mielestäni pitkälti tainnutettua sellaista.
Elämä muuttuu ja kasvattaa. Se lienee normaalia ja hyväksikin. Eläminen puolikuolleena ei tunnu houkuttelevalta vaihtoehdolta, mutta tuntuu olevan yllättävän monelle ainut vaihtoehto ehkä siksi, kun ei tiedosteta vaihtoehtoja tai avoinna olevia mahdollisuuksia. Mahdollisuuksia on aina, kun vain ensin ymmärretään, että olemme itse mahdollisuuksia. Olla ja tehdä mitä vain. •
Henkinen valmennus, matka, alkaa SIELUKIRJOITTAMINEN®-verkkokurssilta. Se on elämäntaito >
Maija Luomala, SIELUKIRJOITTAMINEN®-prosessin kehittäjä
Heräsikö ajatuksia?
