Ihmiset ovat erilaisia kuin miltä näyttävät tai antavat ymmärtää. Eivät varmasti pahuuttaan, mutta koska eivät vaan itsekään ymmärrä itseään. Ihmiset käyttäytyvät niin, koska heidän sisäinen ohjauksensa on autopilotilla. Toimitaan kyseenalaistamatta ja ajattelematta. Tämä on harmillista, koska jos autopilotin ottaa pois käytöstä, voi tehdä parhaimman palveluksen itselleen ja muille... Homousko yhteydessä kilpatanssiin? Epäilen. Homo-sana voi jo sinällään kääntää osan lukijoista kannoiltaan.
Omaa autopilottiaan voi alkaa herättelemään vaikkapa seuraavilla kysymyksillä. Paljon on mahdollisuuksia näissä kysymyksissä, mutta tässäpä esimerkiksi nyt muutama.
- Millaisissa asioissa sinä käyt autopilotilla?
- Syötkö sitä mitä olet aina syönyt, kyseenalaistamatta ruokasi terveellisyyttä tai edes harkitsematta vaihtoehtoja?
- Teetkö asioita, joita pitää tehdä, koska yleisesti odotetaan sinun tekevän ne?
- Vietätkö aikaasi sellaisten asioiden parissa, joiden pariin kuin ihmeen kaupalla vain ajaudut?
- Oletko määritellyt mistä onnesi oikeasti saa alkunsa?
- Mitkä hetket lämmittävät mieltäsi ja sydäntäsi?
- Millaista sosiaalista painetta kohtaat elämääsi tai elämäsi valintoja kohtaan itseltäsi tai itsesi ulkopuolisilta?
Kapea-alainen maailmankatsomus
Juttelin eilen erään pariskunnan kanssa, joka on vastikään aloittanut kilpatanssiharrastuksen. Ihastuttava keski-ikäinen pari, joka on löytänyt yhteisen harrastuksen, mikäpä voisikaan olla hienompaa? Ulkopuolelta tuleva paine olisikin parhaimmillaan juuri kannustavaa ja positiivista... tai sitten pahimmillaan ikäviä kommentteja ja mitätöintiä.
”Homomaista. Ihan homojen hommaa.”
Mietimme kilpatanssin aloittaneen parin kanssa aihetta yhdessä kahvipöydässä ja päästelimme ilmoille suureen ääneen ihmetyksiämme. Miten kapea-alaiseen näkemykseen paketoimmekaan mielipiteemme ja samalla paljastamme maailmankatsomuksemme näkövinkkelin?
"Homomaista ämmien touhua."
Jos tällainen kapea-alainen näkökulma on vallalla, eipä ole ihme, että kilpatanssissa kaivataan kuulemma kipeästi miehiä. Naisia kyllä on, mutta heillä ei ole paria. Eikä ihme etteivät miehet uskalla, kun edellisin sanoin he leimaavat toisiaan ja kaunista harrastusta suoraan päin näköä. Rehellisesti kumminkin! Siitä ehkä plussaa?
”Tunsin kerran yhen kilpatanssijan. Se oli aina niin ollakseen ja käveli aina selkä suorassa ja leuka pystyssä.”
Kun tarkkaan kuuntelee ihmisten antamia lausuntoja eri aiheisiin liittyen, paistaa usein läpi kommentoijan täysi epätietoisuus kommentoimaansa asiaa kohtaan. Kommentista paistaa läpi myös oma riittämättömyydentunne ja tyytymättömyys omaan oloonsa. Se, mistä kiusaamme muita, on usein (aina?) oman olemisemme puutteita tai kipukohtia. Olisikin oikein kysyä, että mikä sinua riepoo suoraselkäisyydessä tai siinä, että mies tanssii?
Onko kyse kenties lapsuusmuistosta, jolloin olet tanssahdellut iloisena musiikin tahdissa vähät välittäen ympäröivästä maailmasta, KUNNES...
Ehkä isäsi, setäsi, enosi tai veljesi tulee paikalle nöyryyttäen sinut maanrakoon samalla huutaen: ”Mikäs homopoika susta oikee on tulossa ku tolla lailla tanssahtelet?! Homojen hommaa sanon minä.”
Näinpä omaksuit rajoittuneen, ulkopuoleltasi syötetyn valmiin ajatusmallin itseesi. Se sekoittui samalla nöyryytetyksi tulemisen tunteeseen ja selvään epäkelpoisuuden merkkiin. Lisäksi kammoat homoja. Homous kun on sinulle merkinnyt kommentin antajan ansiosta jotakin paheksuttavaa ja sana jo sinällään muistuttaa sinua kokemastasi nöyryytyksestä. Kapea-alaisen maailmankatsomuksen kulttuuri on syntynyt. Ihminen viljelee tuskissaan näkökulmaansa villisti ja jopa ylpeänä eteenpäin. Kapeakatseisuus on tarttuvaa, on kyse sitten mistä tahansa.
Uskalla haastaa omat näkökulmasi, tapasi ja mielipiteesi. Ja ennen kaikkea rehellisesti nähdä pintaa syvemmälle kommenttiesi luonteeseen. Kilpatanssi ei ole "homomaista". Koko kyseessä oleva, adjektiiviksi ja normiksi muodostunut sana on jo itsessään kapea-alaisen ajattelun symboli.
Jo ala-asteikäiset nimittelevät toisiaan homoiksi. Sitä tapahtui minun nuoruudessani ja tapahtuu yhä. Koko homo-sana on viljelty ja aivopesty negatiivisilla viesteillä eikä ole ihme, että ihmiset liittävät siihen omia traumojaan värittääkseen sen merkitystä omilla kokemuksillaan, muuttuen samalla mielessään oikeutetusti homofobisiksi yksilöiksi. Niin tai näin, ketään ei saisi nimitellä. Ja sellaiseen tulisi puuttua estääksemme kapea-alaisen kulttuurin etenemisen. Olankohautus ei ole puuttumista. Se on hyväksymistä. •
Maija Luomala, SIELUKIRJOITTAMINEN®-prosessin kehittäjä
Heräsikö ajatuksia?
