37-vuotissyntymäpäivä tuntuu ihan hyvältä eikä ahdista yhtään, vaikka seuraava vuosikymmen häämöttääkin jo ihan nurkan takana. Ennen mietin, että 40-vuotiaana elämä on enimmäkseen varmasti tylsää ja että eläminen on "hoidettu" jo aiempina vuosina, mutta nythän elämä on vasta alkanut! Ei tosiaan ole tehnyt mieli palata menneeseen tai nuoruuteen, tästä ovat elämäntielleni eksyneet (ja omalla tiellään eksyneet) ihmiset pitäneet huolen. Joskus, kuten nytkin, tunnen kuitenkin surua menetetystä lapsuudesta ja nuoruudesta. Lähes saman tien kuitenkin keskittyminen nykyhetken mahdollisuuksiin sekä mielelliseen että keholliseen vapaudentunteeseen nostavat päätään, luoden välittömän helpotuksen aiemmasta menetyksen pistosta.
Ikä asettaa meille odotuksia
Ensin odotamme aikuisuutta, että saisimme luvan kanssa olla toteuttamassa haaveitamme. Kun sitten pääsemme siihen ikään, unohdamme, että mitä oikein pitikään tehdä. Kasvamisen dilemma. Oletko koskaan miettinyt lapsuutesi kasvuympäristöä, sen ihmisiä ja että miten nämä näyttäytyvät elämässäsi tällä hetkellä? Tai millaisia elämisen malleja sait? Tai että toteutatko niitä tietäen tai tahtomattasikin parhaillaan?
Minä olen miettinyt ja voin ilokseni sanoa olevani melko kaukana niistä elämäntavoista, joihin minut kasvatettiin. Kiitos kuuluu varmasti osittain monipuolisille perhe-esimerkeille, joita sain lähietäisyydeltä seurata. Sain esimerkiksi oivaltaa ettei ystävien perheissä ollut kuten meillä. Ja kuinka ystävieni vanhemmat uskalsivat ojentaa myös minua huomatessaan käytöksessäni epäkohtia. Sain osakseni vastuullista vanhemmuutta, vaikkei se silloin tuntunutkaan kivalta. Tunsin niinä hetkinä itseni syylliseksi ja huonoksi ihmiseksi. Mutta silloin ja siinä hetkessä se oli tarpeen.
Varmin tie psykopaatiksi
Välinpitämättömyys ja sormien läpi katsominen ovat kokemukseni mukaan varmimpia teitä psykopaatiksi. Ihminen, joka ei ole koskaan joutunut tekemisistään vastuuseen, jäänyt kiinni tai vastaamaan teoistaan voi pahimmassa tapauksessa olla täysissä sielun ja ruumiin voimissa miettiessään seuraavaa siirtoa toisten hyväksikäyttämiseksi oman "etunsa" tai mielivaltaisen traumansa nimissä, ymmärtämättä tätä itse lainkaan. Ja sijoittaen itsensä aina loukatuksi osapuoleksi, jolla on oikeus rankaista muita uppiniskaisuudesta.
Se, mitä näemme pienenä, asettaa odotuksia tulevaisuudellemme, joten tätä silmällä pitäen olemme toivottavasti siis nähneet useita erilaisia perheitä ja tapoja elää. Näin pystyisimme irrottautumaan stereotypisistä mielikuvistamme omaa jatkoelämäämme ajatellen. Totumme ja turrumme siihen mitä olemme nähneet, ovat asiat sitten oikeita tai vääriä ja tätä oppimaamme siten kylväen ympärillämme.
Uskon, että jos esimerkiksi lapsi saa kokemusta monenlaisista perheistä ja voi olla osallisena tavalla tai toisella toisten elintavoissa, osaa lapsi nähdä oman asemansa paremmin tulevaisuutta ajatellen. Jos lapsen yksi ja ainoa esimerkki olisi vaikkapa se, että isä lyö äitiä ja puhuu tälle epäkunnioittavasti, alkavat ko. perheen lapset noudattaa samaa kaavaa: tytär alistuen ja poika alistaen (riippuen muista ympäröivistä mies- ja naismalleista). Tämä on perinne, joka jatkossa seuraa aina mukana, kunnes vanhat solmut ja traumojakin aiheuttaneet tilanteet tiedostetaan, avataan tunnekapseleistaan, putsataan ja lopulta avaudutaan vapauttaen tilaa uusille, onnellisemmille muistoille. Rehellisesti, kypsästi ja vastuullisella tavalla. Itsensä ja omat tekemisensä tiedostaen.
Juhannussaunan oivalluksia
Eilen, juhannuspäivänä, vihdoin tai vastoin saunassa ensimmäistä kertaa elämässäni. Muisto vihtomisesta ei ole ollut positiivinen ja jostakin syystä se on mielessäni yhdistynyt lapsuusajan piiskaamiseen. Koivuniemen herraksihan sellaista piiskaa kutsuttiin. Eilen, ulkopuolisesta kevyehköstä painostuksesta johtuen tartuin kuitenkin vihtaan, joka oli huolella ja ajatuksella solmittu. Aloin vihtomaan itseäni – voisinko sanoa – niin maan penteleesti. Ja erittäin hyvillä mielin, sillä tiesin kanssasaunojani hämmästyvän tästä suuresti. Näky olikin varmasti melkoinen, sillä lehdet lentelivät ja saunakaverini, joka minut vihtomaan siis alun alkaen yllytti, sai vatsalihaksensa kipeäksi. Saunan läpinäkyvän oven takaa tulivat muutkin pian ihmettelemään saunasta kantautuvaa hullunkurista mekkalaa.
Itse sitä on itsensä repäistävä irti vanhoista ajatusmalleista ja peloista – mitä ne ikinä sitten ovatkaan. Ja näin tehdessään ihminen saattaa vapauttaa muitakin ihmisiä samalla kertaa, jos vapautuminen tapahtuu irti syyllisyydestä ja häpeästä. Jos jokin tuntuu hyvältä, se tuntuu avartavana rintakehässä. Jos jokin ei tunnu hyvältä, se tuntuu rintakehää supistavana ja sisäänpäin kääntyvänä. Tämä on yksi menetelmä, jolla voi haeskella omia tuntemuksiaan ja että pitäisikö jotakin tehdä vai ei. "Elämä on ihmisen parasta aikaa", vai miten se meni... Elämä on pitkä aika kantaa mukanaan menneisyyden haamuja etenkin, kun niistä vapautuminen on mahdollista. •
Hyppää mukaan sisäisen äänen löytöretkelle >
Kivoja kesämuistoja toivottaen,
Maija Luomala, SIELUKIRJOITTAMINEN®-prosessin kehittäjä
Heräsikö ajatuksia?
