Kerro minulle ahdistuksesta? Kerro, että mitkä ovat pohjalla olevat ahdistuksen syyt? Miten ahdistus pahenee? Mitkä ovat ahdistuksen oireet? Miten se haihtuu? Mistä apua ahdistukseen? On erilaista ahdistusta. Eri tasoista ja eri syistä johtuvaa. Ahdistuneisuuden alkuperä vaihtelee henkilön historian ja elämäntapojen mukaan. Elämäntavoilla tarkoitan esimerkiksi erilaisia selviytymiskeinoja tunteidenkäsittelyssä, opittuja käyttäytymismalleja tai vaikkapa turvallisuuden tunnetta tunneilmaisussa.
Kun ihmisellä on ahdistunut olo, monesti maailmankuva kaventuu ja silloin ihminen toimii ja elää kapea-alaisen valokeilan ohjaamana. Vaihtoehtoja tuntuu olevan vain rajoitetusti eikä mahdollisuuksia juuri ole näköpiirissä. Tunnepuoli samaten tuntuu kapealta eikä valokeilaan mahdu laajaa kirjoa oikeastaan mitään.
Ahdistus voi tulla esiin voimakkaana suhteellisen vähäpätöisiltäkin vaikuttavista asioista. Ahdistuksen tunne ei katso syytä tai paikkaa, statusta, sukupuolta tai ikää. Se syntyy purkamattomista tunteista. Pakkautuneista reaktioista, joita kantaja ei oikein itsekään ymmärrä. Ahdistus on epämääräinen tunteiden sotku ja kehollinen kokemus, ikävä tunne, jolle ei meinaa löytyä sanoja. Se on vaan sellainen epämääräinen kiristys, ahdistava tunne rinnassa, voimaton olo, jolla ei tunnu olevan päättymisaikaa. Se tuntuu mittaamattoman isolta, voittamattomalta ja sen haluaisi vain työntää pois. Se koettelee voimia ja syö elämäniloa. Juuri millään ei silloin tunnu olevan merkitystä – edes asioilla, joista hetki sitten saattoi olla kiitollinen.
Kun ahdistuskohtaus on meneillään, poispääsy siitä tuntuu usein parhaimmalta ja kutsuvimmalta vaihtoehdolta. Toisaalta ihminen voi alkaa kehittelemään itselleen muuta ajateltavaa, jotta ahdistus ei saisi ohjaksia ja jotta ero ahdistuksesta olisi mahdollinen. Ja sitten pelko astuu kuvioihin. Pelko ottaa ohjat ja ohjaa parhaiten tuntemaansa suuntaan. Se johtaa pahimmassa tapauksessa vääriin valintoihin ja ahdistuksen syvenemiseen. Pelko tarttua ahdistuksen alkuperään ohjaa ihmisen välittömien helpotuskeinojen äärelle syventäen alkuperäistä ahdistusta. Pelko kieltää keskittymästä itseen ja ohjaa huomiota itsen ulkopuolelle, kunnes ahdistus nousee lähestulkoon sietämättömyyksiin.
— Ahdistus nousi kesken kaiken, ihan yllättäen kauniina, valoisana aamuna. Ykskaks vain menetin kiinnostukseni kaikkeen ja päätin mennä sänkyyn. Huomasin olevani uupunutkin, vaikka takana oli parissa kolmessa erässä nukuttu, lähes 12-tuntinen yö. Ahdistus on lähes kaiken alleen peittävä tunne, joka ei tunnu olevan oikein mitenkään määriteltävissä. Tunteiden ja olemisen tukaluus. Mielenkiinnottomuus. Mielen kutistuminen – ei avartuminen. Otteessaan pitävä...
— Ahdistus tuntuu uupumuksena ja toisaalta levottomuutena. Silloin ei tiedä mitä tekisi ja toisaalta mikään ei kiinnosta – muu kuin tunteen turruttaminen pakonomaiseen tekemiseen, tai, jos päihteet ovat ihmiselle normaaliutta, niin niihin. Ahdistus on varmasti monelle syy tarttua pulloon, tupakkaan tai mihin tahansa. Ahdistavinta ahdistuksessa ehkä on se, ettei sille meinaa löytää ulospääsyä. Se on ikävä tunne, joka vain on ja on eikä päästä irti otteestaan.
— Ota se vastaan.
— Entä sitten? Otan sen vastaan ja möyrin siinä. Mitä sitten?
— Tunnustele sitä.
— Tunnustelen. Se tuntuu juuri niin epämukavalta kuin mainitsinkin. Se porautuu ihoon ja jumittaa kiinni ja minä möyrin siinä, tunnustelen ja todellakin tunnen sen. Mitä sitten?
— Sanoita se.
— Siis, että puhuisin siitä ja että miltä minusta silloin tuntuu? Kertoisin ihoni olevan kihelmöivä?
— Jatka.
— ...ja että ajatukseni harhailevat...
— Niin?
— ...ja että pelkään tätä tunnetta. Itse asiassa. Pelkään tätä hemmetin tunnetta, joka vie pohjan kaikelta. Se on kuin tappava voima, jonka kanssa on vaikeaa elää yhteiselämää silloin, kun se tulee.
— Ymmärrän.
— Minun on vaikeaa ymmärtää sitä. En ymmärrä mistä se johtuu ja luoja tietää, että haluaisin! Haluaisin niin päästä siitä eroon!
— Eroon vai yhteisymmärrykseen? Haluaisitko ymmärtää sitä ja syitä miksi se on siellä? Se saattaisi muuttaa koko katsontakantaasi siitä.
— Toki, mutta miten?
— Ole sen kanssa. Se on vain tunne, joka on syntynyt jostakin. Se ei ole paha tai hyvä, se vain on. Sillä ei ole tavoitteita, ei päämäärää. Se vain on. Olet itse nostanut sen esiin tavalla tai toisella, joten ole siis sen kanssa. Opi hiljentyen ymmärtämään ja kuuntelemaan syitä sen taustalla. Sinun ei tarvitse tehdä mitään, koska se vain on. Se ei johda sinua mihinkään eikä pyydä mitään, mutta sinä itse päätät miten sen kanssa toimit. Sinulla on päätösvalta. Pakenetko sitä vai istutko sen kanssa alas ja vaikka kirjoitat siitä? Piilotatko sen takaisin kaappiin vai annatko sille tilaa aamiaispöydästä? Kohtaa se ja juttele sille... Ahdistus on ahdistavaa silloin, kun sitä yrittää hallita, piilottaa tai paeta. Ymmärrätkö mitä tarkoitan? Se ei ole turrutettavissa, piilotettavissa eikä paettavissa. Mutta sen kanssa voi keskustella, kuin ihmiseltä ihmiselle, mutta sisäisesti. Voit tunnustellen tuoda ilmoille omia ajatuksia, kehotuntemuksia ja mielentiloja, pelkoja, uskomuksia, menetyksiä... näitä kaikkia on usein sekoittuneita ahdistuskohtauksiin. Tiedätkö mikä on seuraava askel?
— En.
— Hyväksyminen. Että tunnen ja olen myös tätä. En ole aina iloinen, valoinen ja aurinkoinen, vaan myös tätä.
— Niin. Se vaan on niin raskasta.
— Mikä?
— No saada niitä ahdistuksia. Niitä ei meinaa kestää.
— Et siis kuunnellut minua?
— Kuuntelinpas ja ymmärrän, että minun pitäisi juoda teet ahdistukseni kanssa, mutta se ei tunnu hyvältä sillä hetkellä.
— Miltä sinusta tuntuu nyt?
— Paremmalta. Kirkkaammalta ja olo selkeämmältä, mutta kun se tunne tulee... en voi sietää sitä tunnetta, ymmärrätkö, se tunne itsessään.
— Ymmärrän. Se on tunnerykelmä, joka ottaa sillä hetkellä kokonaisvaltaisen huomion ja se on hyvä antaa sille, puhua siitä, rauhoittaa tilanne ja parhaansa mukaan avata sitä – ei paeta sitä ja tehdä jotakin, joka vie ajatukset muualle. Puhu. Kirjoita. Ja tule sinuiksi sen kanssa, jolloin ymmärrät sen olevan vain osa sinua, joka vapautuu ja avautuu sinusta hiljalleen... ja voi sitä kautta muuttua kauniiksi kokemukseksi. Se vain on. Anna sen olla osa sinua. Pakenematta ja hosumatta siitä pois. Istu alas sen kanssa ja kunnioita sen historiaa, tarinaa pohjalla, sillä kaikella on tarinansa ja syynsä. Niin ahdistuksellakin.
— Kiitos. Tämä lohdutti ja olo tuntuu paremmalta. Levollisemmalta? Ei enää paniikinomaiselta, pelottavalta ja kaoottiselta. Tunnenko jopa surua? Onko suru ahdistuksen alla?
— Ehkä. Vapauttaessasi ketjun tunteita, voi alta paljastua perimmäinen tunne. Ehkä se on kohdallasi ollut suru?
— Niin... ehkä olen tosiaan surullinen...
— Kertoisitko lisää siitä?
Hyppää mukaan SIELUKIRJOITTAMINEN®-verkkokurssille >
Maija Luomala, SIELUKIRJOITTAMINEN®-prosessin kehittäjä
Heräsikö ajatuksia?
