ALITAJUNTA, MIKÄ ON ALITAJUNNAN VOIMA SINUN ELÄMÄSSÄSI?

Blogi 18.01.2017 Viimeksi päivitetty: 01.07.2020

Alitajunta, tai tiedostamaton mielemme osa, on erittäin mielenkiintoinen. Se, omakohtaisen kokemuksenikin mukaan säilöö suuren osan elämästämme, alusta alkaen. Olen Sielukirjoittamisen menetelmällä tyhjentänyt paperille historiaani yli kahdenkymmenenkuuden muistion verran. Alitajuntamme säilöö tuntemukset, sattumukset ja kokemukset, joita emme ole kyenneet läpikäymään tapahtumahetkellä. Fiksu ja ihan tieteellisestikin tutkittu systeemihän meiltä jokaiselta siis löytyy! Kutsutko sinä usein elämääsi kohtalon johdatukseksi? Jos, niin lue artikkelin loppuun.

Alitajuinen mielesi sisältää koko elämäsi historian. Se sisältää kaikki syyt siihen miksi teet sitä mitä teet ja miksi uskot niihin asioihin, joihin uskot. Jos et tunnu pystyvän muuttamaan mieltäsi tai tekemään muutoksia elämässäsi, avaimet voivat löytyä alitajunnastasi.
Fay Thompson (suor. suom.)

Jos siis olemme kokeneet esimerkiksi lapsuudessamme jotain, mitä emme ole lapsen tiedoillamme tai ymmärtämättömyyttämme osanneet käsitellä, tieto varastoituu meihin kunnes vapautamme sen itsestämme. Vapauttamaton, tiedostamattomaan osaamme jämähtänyt tieto syö voimavarojamme ja tunnemme itsemme eri tavoin huonovointisiksi – sekä fyysisesti että henkisesti. Miten ihminen sitten osaisi tunnistaa paremmin nämä mielensä ongelmat? Miltä tiedostamattoman puolen ongelmat tuntuvat ihan arjessa ja miten ne voitaisiin parhaiten tiedostaa, jotta niitä voitaisiin alkaa hoitamaan, selvittämään ja vapauttamaan?

Tiedostamattoman puolen ongelmien tunnetta ja problematiikkaa voisi parhaiten kuvata seuraavat listatut väittämät. Kuinka moni näistä koskettaa sinua tai kuinka moni niistä ehkä osuu johonkin ihmiseen lähipiirissäsi? Tarkastele ja tunnustele, vaikuttavatko ne osittain tai kokonaisuudessaan tutuilta tai kuvaavatko ne rehellisiä ajatuksiasi. Tunnistatko kenties jonkun ystäväsi?

Tunnen joskus tai usein, että...

Arki ei riitä eikä arkinen elämäni tunnu hyvältä. Arki tuntuu suorittamiselta eikä ilon hetkiä liioin esiinny tavallisessa "normielämässä". Olen usein tai aina vastuunkantajana ja jos en ole jatkuvasti huolehtimassa asioista, ne tuntuvat kaatuvan päälle. Olen ärsyyntynyt siitä, etteivät toiset osaa hoitaa eivätkä ylläpitää asioita samalla tavalla, joten teen hommat mieluiten itse.
En osaa nauttia pienistä asioista. En juurikaan näe iloa saadussa kukkapuskassa enkä perusjuhlapäivissä tai -tilanteissa. Haluan näyttäviä juttuja! Sellaisia, joista näkee, että joku on kallis tai muuten vain herättää huomiota ja kiinnostusta. Haluan isoja juttuja ja tapahtumia, joissa voin tavata esimerkiksi itselleni hyödyllisiä ihmisiä.
Tunnen usein, että minä en riitä eivätkä tekemisenikään riitä. Tunnen riittämättömyyttä. Olen kaikkeni tehnyt eivätkä ihmiset tajua heidän vuokseen tekemiäni uurastuksia ja avunantoja. Olen usein ärsyyntynyt ihmisten kiittämättömyydelle. Joskus ihan tuntuu, että vihaan ihmisiä.
Olen uupunut ja stressaannun helposti. Elämässä on liikaa kaikkea. Tuntuu, että jo pelkkään hengissäselviämiseen kuluu liiaksi energiaa. Enkä jaksaisi mitään ylimääräistä tällä hetkellä. Miksi elämän pitää olla niin vaikeaa? Voi kunpa voisin vaan laittaa aivot narikkaan ja lakata ajattelemasta yhtikäs mitään.
En tunne oloani hyväksi – syystä tai toisesta. Ei vaan oikein hotsita. Elämä tuntuu menevän samaa rataa. Välillä on ihan kivaakin, mutta pääasiassa elämä on aika urautunutta ja tylsää. Olisiko elämä muka jotain muutakin? En usko.
Elämä tuntuu merkityksettömältä kokonaisuudessaan eivätkä ihmissuhteenikaan ole kovin syvällisiä. En ole onnellinen suhteessani, mutta yhdessä silti ollaan. Mitäpä muutakaan sitä tekisi? Ihmissuhteet tulevat ja menevät, mutta minä pysyn! Miksipä mitään muuttamaan... Onhan se ihan kivaa jonkun kanssa jakaa arkea, mutta niin... voisiko sitä sitten olla muutakin? Eikös kaikki ihmissuhteet lopulta kuole ja kuivu kasaan tavalla tai toisella kun alkuhekuma menee ohi?
Olen yksinäinen, vaikka olisin seurassa. En osaa olla yksin ja yksinolo ahdistaa minua. En tiedä, mutta kai minut vaan on luotu niin sosiaaliseksi, että haluan koko ajan ihmisiä ympärilleni. Näin minä ainakin olen järkeistänyt asian. Ei yksinolo vaan tunnu olevan mun juttu... Olen niin sosiaalinen. Ei yksinolo sillä tavalla pelota, ahdistaa vaan... en oikein osaa olla silloin enkä tiedä mitä tekisin.
Olen ahdistunut asioista, joita en tunnu ymmärtävän. Saatan ykskaks ahdistua ihan mistä vaan oikeastaan. Kun en tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan... se on semmoista ihmeellistä ahdistusta. Sille ei ole mitään tiettyä syytä, kun kaikki on periaatteessa ihan ok, mutta silti jotain on pinnan alla... mutta kai sen kanssa vaan on opittava elämään? Kohti uusia pettymyksiä!
En tunne syvää rentoutta useinkaan ja syvään hengittäminen tuntuu joskus jopa mahdottomalta. Reagoin nopeasti kehollani esimerkiksi stressiin. Paniikintunne kasvaa ja sydämentykytykset tuntuvat hyppäävän rinnasta ulos. Stressitasoni kohoavat tosi nopeasti nollasta sataan ja joudun toden teolla rauhoittamaan itseäni loppupäivän.
Voin aika ajoin saada paniikkikohtauksia ja tuntea omituisia, jopa itsestäni irrallisia tuntemuksia. Ihan kuin en olisi yksin, vaikka käytännössä olisin kotona itsekseni. Kuulen sisäistä vuoropuhelua tai usein itseäni moittivan äänen, joka aliarvioi esimerkiksi ulkonäköäni ja ominaisuuksiani. Tai sitten arvostelen itse itseäni usein melko rankallakin kädellä. Tunnen epäonnistuneeni.
Minun on vaikea pysähtyä ja minulla on usein kiire jo seuraavaan paikkaan. En osaa olla tekemättä mitään. En ilmeisesti ole luotu vaan "lepäämään laakereillani" vaan hakeudun tohinaan ja pöhinään. En juuri osaa ajatella pysähtymistä, kun on niin paljon meneillään, mutta kuitenkin toivoisin omaa aikaa ja rauhallista olemista.
Olen jotenkin lukossa enkä tunne saavani luovuuttani esiin. Tunnen olevani lukossa itsessäni. Olen joskus osannut tehdä luoviakin juttuja, mutta se on jäänyt vuosien jalkoihin. Kaipaan luovuutta elämääni, mutta en oikein tiedä mitä asialle tekisin tai miten lähtisin liikkeelle.
Muistini pätkii enkä muista helposti eri asioita. En oikein osaa erottaa menneisyyttä nykyhetkestä tunnetasolla ja elän monesti vanhoja asioita läpi niistä puhuen ja niitä toistellen. Vanhat muistot ovat usein mielessäni. En muista lapsuudestani kuin muutaman muistikuvan. Tuntuu, että elämänikin olen jokseenkin läpijuossut.

Nämä ovat muutamia alitajuisen mielen ongelmien oireita. Ongelmia voi olla eri elämän osa-alueilla, koska historiamme, kokemuksemme ja niiden kokemistapamme ovat erilaiset. Koulukiusaaminen, hyväksikäyttö, väkivalta ja pelkääminen ovat kaikki lapsuudessa tapahtuneina jättämässä tiedostamattoman puolelle käsittelemättömiä lukkoja. Myös alkoholismi, epäoikeudenmukainen kohtelu, tunnekylmyys ja tunteiden kohtaamattomuus ovat usein tiedostamattoman puolen rikkaana sisältönä.

Mikään ulkopuolellamme tehty parannus ei tuota pitkäkestoista tyydytystä, mikäli alitajunta kätkee sisäänsä keskeneräisyyksiä.

Jos samaistuit joihinkin edellä mainituista tunnetiloista, silloin SIELUKIRJOITTAMINEN® voi toimia avaavana väylänäsi. Avaaminen on prosessissa oleellista, koska jos maton alla on kiviä, hiekkaa ja muuta epätasaisuutta, näyttävät hienoimmatkin huonekalut sen päällä kovin omituisilta. Maton alustan epätasaisuutta voidaan kyllä koettaa peittää mitä hienoimmilla silkkimatoilla ja epätasaisuuksia tasoittavilla päällysteillä, mutta kivet kyllä tuntuvat ja näkyvät alapuolella.

Muhkuroiden on tarkoitus muistuttaa meitä nykyhetkessä, jotta emme unohtaisi palata näiden möykkyjemme pariin, kun aika on sopiva. Ja aika on sopiva, kun ihminen tuskastuu elämäänsä sellaisenaan, niin kuin elämä tällä hetkellä näyttäytyy. Jos elämä tuntuu tuskaiselta, ahdistavalta, epämieluisalta, tyytymättömältä tai odotuksia vastaamattomalta, voisi olla hyvä kurkata mielen tiedostamattomaan puoleen.

Kun ihminen ymmärtää, että ehkä hän on vain tottunut elämään epätyydyttävässä elämäntilanteessa, työssä tai parisuhteessa, väsyneenä, onnettomana ja kaivaten elämäänsä muutosta, vasta silloin voidaan herätä muutokselle. Muutosta paradoksaalisesti kuitenkin etsitään monesti ulkopuolisista viihdykkeistä: ulkomaanmatkoista, syömisistä, harrastuksista, juomisista, huumausaineista, jatkuvasta kouluttautumisesta ja uusien asioiden aloittamisista, ostamisesta, uusista projekteista ja mitä erilaisemmasta tekemisestä... mistä tahansa muusta paitsi sisimpänsä avaamisesta. Kyllä. Sisimpänsä avaaminen on vaihtoehto. Se on mahdollisuus ja mielestäni itse asiassa paras sellainen. Vasta itsensä avaamisen jälkeen voi tietää mitä oikeasti haluaa ja tarvitsee. Siihen saakka ihminen on pitkälti tuuliajolla.

C.G. Jungia lainatakseni: